Seniorit Pinkjärvi

Seniorit Pinkjärvi

Seniorit Pinkjärvi

Olemme suunnitelleet teitä varten Pinkjärven puutarhakierroksen, jolla muistelemme mummolakukkien tarinoita ja tunnistamme niin tuttuja kuin vähän oudompiakin perennoja. Kurjenpolvet ja karhunvatukat virittävät tarinoimaan ja syreenien tuoksu herättää vanhoja haaveita ja mieleisiä muistoja. Mahdatkohan löytää kierroksellamme peräti heisiangervo Amber Jubileen -lajikkeen – sen, joka on nimetty kuningatar Elisabet II:n 60-vuotisen hallitsijakauden kunniaksi.

Päivän aikana pääset myös maalaamaan lempikukkasi kankaalle. Ihan erityinen elämys on käynnillä tarjoilemamme kukkaisruoka, joka maustuu oman puutarhan sadolla.

Puutarhakierros

Puutarhakierroksella tutustumme neljään eri puutarhatyyppiin: mummolan piha, hyötytarha, zen-piha ja metsäpuutarha. Oppaan johdolla perehdymme eri osien rakenteisiin ja kasveihin niin pihasuunnittelun, ekologisuuden kuin puutarhan hyvinvointivaikutustenkin kantilta. Katselemme kaverikasveja, tuoksuttelemme sesongin parhaita kasviparfyymeja, ihmettelemme harvinaisempia erikoisuuksia ja opimme kukkaisruoka-kasveista. Mielenkiinnon kohteena ovat myös erilaisten pintojen esteettisyys, toiminnallisuus ja helppohoitoisuus. Värien vaikutus tilan tuntuun, tunnelmaan ja mielialaan, niitäkin pohdimme porukalla. Oppaanne kierroksella on Marita Wallin, pihasuunnittelija, viherrakentaja, puutarhaterapeutti ja palautumisohjaaja. Puolitoista tuntia kestävän puutarhakierroksen ryhmäkoko on 15-30 henkilöä.

Lempikukkasi kankaalle

Meillä kaikilla taitaa olla oma lempikukka. Se saattaa löytyä luonnosta tai olla itse kasvatettu. Kenties se on muisto mummolan kukkapenkistä tai sinulle tuodusta tuliaiskukkasesta. Lempikukkaan liittyy usein monia mieleisiä muistikuvia. Puutarhakierroksen jälkeen palautamme mieleen rakkaan kukkamme ja maalaamme sen. Minkä muotoisia ovat sen lehdet ja millä lailla hehkuvat värit. Kuinka terälehdet asettuvat toistensa lomaan. Onko kauneinta juuri avautuva nuppu vai kauneimmassa kukoistuksessa oleva kukinto. Kenties voit jopa aistia ajatuksissasi tuoksun valmista kuvaa katsoessasi. Kaikki kukat ovat kauniita, mutta mikä on sinulle se mieleisin, sinun suosikkisi?​

kukkaisruoka

Kukkaisruoka

Puutarhamme eri osista löytyy monenmoista herkkua. Hyötykasvien ja villiyrttien lisäksi puhtaat, luomukasvatetut kukat ja niiden lehdet sopivat mainiosti raikkaisiin salaatteihin, täyteläisin pastoihin ja meheviin patoihin sekä tietysti raikkaisiin ja värikkäisiin juomiin. Ruusun ja syreenin kukat maustavat jälkiruokia ja horsman ja mustaviinimarjan lehdet maustavat juomia. Kukkaisruoka hemmottelee sekä visuaalista silmää että herkkusuuta. Tule nauttimaan sesongin parhaimmistoa ja kuulemaan lisää kukkaisruokaideoita.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Katso myös

Vieritä ylös